














Auto oli äärimmäisen helppo kasata. Akselit, vaihde- ja jakolaatikko on jo valmiiksi kasattu ja rasvattu. Muutoinkin on ohjekirja ja kuvat hyvin selkeät eikä kasauksessa ilmennyt oikeastaa mitään yllätyksiä - kaikki osat sopivat nätisti paikoilleen. Pidin aluksi kameraa käden ulottuvilla, jotta saisin näppärästi napattua kuvia eteen mahdollisesti tulevista ongelmakohdista. Niitä ei kuitenkaan ilmaantunut lainkaan.
Jätin iskareista näin aluksi jouset pois ajatuksena näin saada kori alemmaksi. Se venyttää hiukan akseliväliä, joten täytyy harkita niiden takaisin laittamista, kunhan lehtijouset hiukan löystyvät käytön myötä.
Tässä runko kasattuna ja moottori asennettuna.





Eilen illalla tuli otettua eka koeajo. Koska voimansiirron kestävyyttä kovasti epäiltiin aloitin koeajon ajamalla täysin eteen-taakse, eteen-taakse muutama kymmenen kertaa tallin betonilattialla. Mikään ei paukkunut eikä rutissut. RC4WD:n muovilaatu on uudistunut ja esimerkiksi kardaanit vaikuttavat nyt todella asiallisilta. Muovi on sitkeää ja hiukan joustavaa. Vetarit ja rattaat ovat RC4WD:llä jo jonkin aikaa olleet hyvälaatuiset. Uskon, että auton voimansiirto kestää hyvin asiallisessa käytössä.
Seuraavaksi on aikomus ryhtyä koria koristelemaan. Auton mukana tulee valojen linssit, tuulilasit, maski ja kojelauta. Korista saa siis hyvin näyttävän jo vakio-osilla. Mukava yksityiskohta on ohjaamon kaksi eri takaseinää. Flatbed-kustomoijille on siis jo valmiina hienoin yksityiskohdin varusteltu takaseinä. Tarvikkeena on saatavana penkki ja ohjaamon lattia.








