BazJamaica kirjoitti:
Mikä on tuo vaaka?
Vaaka on yhteisnimitys erilaisille massan tai painon mittauslaitteille. Kappaleen massan tai painon määrittämistä vaa'alla sanotaan punnitsemiseksi.
Klassinen tasapainovaaka käsittää kaksi astiaa varren varassa. Toiseen laitetaan punnittava esine ja toiseen astiaan lisätään massaltaan tunnettuja punnuksia kunnes astiat ovat tasapainossa.
Jousivaa'assa on tunnettu jousivakio ja siinä mitataan jousen venymää matkaa, joko niin että esine ripustetaan jousesta riippumaan tai niin että kappale puristaa jousta sen päältä.
Painovoima ei kuitenkaan ole tarkalleen yhtä suuri edes kaikkialla maan pinnalla, vielä vähemmän muilla taivaankappaleilla. Tasapainovaaka kuitenkin antaa kappaleen massalle kaikkialla saman arvon, sillä myös punnusten paino vaihtelee sijainin mukaan samassa suhteessa. Sitä vastoin jousivaa'an antama tulos riippuu painovoiman paikallisista vaihteluista. Tällä perusteella voidaan sanoa, että tasapainovaaka mittaa massaa, jousivaaka painoa.
Nykyisin useimmat vaa'at ovat elektronisia ja perustuvat sähköiseen anturiin, esimerkiksi pietsokiteeseen tai venymäliuska-anturin vastusarvon muutokseen mekaanisessa jännityksessä. Yksinkertainen mikropiiri mittaa anturisignaalin muutoksen ja esittää muutosta vastaavan painolukeman numeronäytöllä.
Käytännössä tärkeitä vaakoja ovat esimerkiksi henkilövaa'at, rc crawlerin renkaiden punnituksessa käytettävät keittiö vaa´at sekä postilähetysten punnistemiseen käytetyt kirjevaa'at.