Mansen harrastajat

Joonatin
Täysi jäsen
Viestit: 103
Liittynyt: Su 02.10.2016 19:13
Paikkakunta: Lempäälä

Re: Mansen harrastajat

Viesti Kirjoittaja Joonatin »

Koska tää ketju on ollut hiljainen pari vuotta, lisätään tännekin:

Hellurei, avattiin JaniVn ja Offijapen kanssa tänään Whatsapp-ryhmä ajoreissuja ja yleistä sekoilua varten. Koitettu nyt viikon tai parin välein käydä ajelemassa. Sikäli mikäli joku muukin haluaa tietoa, niin laittakaa mulle vaikka viestiä numeroon nollaneljäneljä 32462 kuusviis. Lisäilen ryhmään.

Ajopaikat ovat tähän mennessä olleet vahvasti painottuneina Kolmenkulman ABC:n lähitienoolle, lähinnä siksi, että sieltä tiedetään hyviä ajopaikkoja. Ajoajat yleensä neljästä, tai viidestä eteenpäin iltasella. Myös Lempäälän Pirunlinna tuli testattua, sinne tosin on käveltävä hyvän matkaa parkkipaikkojen sijainnin vuoksi. Tuolla on myös hyviä paikkoja tiputtaa auto pari metriä syvään ahtaaseen koloon, muutoin hieno ajopaikka. Sääksjärvi-Vuores-Hervanta-akselia olisi tarkoitus kartoittaa seuraavaksi. Muutenkin hyviä ajopaikkoja otetaan avosylin vastaan.

Tarkoitus olisi ilmoitella ajeluista täälläkin, mikäli muistetaan... Elokuulle koitetaan näillä näkymin saada jotain isompaa safaria aikaan.
tenab
Nyyppä
Viestit: 5
Liittynyt: Ke 23.10.2019 08:14

Re: Mansen harrastajat

Viesti Kirjoittaja tenab »

Olisiko täällä ketään Lempäälän/Tampereen seudulta joka haluaisi vuokrata autonsa esim. vkl mittaiselle ajalle? Hakusessa TRX-4 tai vastaava, jolla pääsisi omassa rauhassa testailemaan syttyykö rc-kipinä pahemmin ennen kuin ostaa omaa autoa vain huomatakseen, että ajot jää yhteen kertaan. Autolla olisi tarkoitus möyriä lähimetsän poluilla mistä löytyy vettä, mutaa, kiviä yms, eli varsin tyypillistä ajoa näille. Mukaan tarvitsen akun, ohjauslaitteen ym. ajamiseen tarvittavan.

Kokemusta löytyy 15v takaa pihapörräilystä sähkö- ja polttomoottori autoilla, joka oli nuorempana ihan hauskaa, mutta tämä touhu näyttää muutaman youtube-videon perusteella sellaiselta, että voisi innostua aikuisiälläkin.
Offijape
Juniori
Viestit: 72
Liittynyt: Ke 23.03.2016 19:55
Paikkakunta: Tampere

Re: Mansen harrastajat

Viesti Kirjoittaja Offijape »

3.11 sunnuntaina Lempäälässä puuilon lähellä ajo tapahtuma tuu paikalle kattoon touhuu
Kai siellä joku lainais autoo hetkeksi voi olla myös eri autoja vois mahdollisesti vähän verrata
tenab
Nyyppä
Viestit: 5
Liittynyt: Ke 23.10.2019 08:14

Re: Mansen harrastajat

Viesti Kirjoittaja tenab »

Huomasin myös tuon tapahtuman ja tarkoitus olisi tulla ihmettelemään, kun on tuossa ihan lähettyvillä.
Hadesbear
Legendaarinen!
Viestit: 3055
Liittynyt: Su 29.11.2009 14:47
Paikkakunta: Levi
Viesti:

Re: Mansen harrastajat

Viesti Kirjoittaja Hadesbear »

Huomenna tampereella olkahisten järvimaisemissa safarointia ja proo-auton testailua klo 18.00 alkaen.

B9A0B98C-3EA3-4E9A-839D-FC75C216EDA0.jpeg
Hadesbear
Legendaarinen!
Viestit: 3055
Liittynyt: Su 29.11.2009 14:47
Paikkakunta: Levi
Viesti:

Re: Mansen harrastajat

Viesti Kirjoittaja Hadesbear »

Mukavat ilta-ajot, muutama kuvatus:

C5806BA9-7F1C-4731-A243-0CE17BED37B2.jpeg
C5806BA9-7F1C-4731-A243-0CE17BED37B2.jpeg (193.57 KiB) Katsottu 3252 kertaa
6BA35C88-39BF-4F23-B0CF-7AB3B07941D9.jpeg
6BA35C88-39BF-4F23-B0CF-7AB3B07941D9.jpeg (211.21 KiB) Katsottu 3252 kertaa
31E9C5A6-11CD-466D-8BB0-161D3B4B9BC8.jpeg
31E9C5A6-11CD-466D-8BB0-161D3B4B9BC8.jpeg (205.05 KiB) Katsottu 3252 kertaa
32E75E9C-E7CB-4E84-B10B-A518B0F9A558.jpeg
32E75E9C-E7CB-4E84-B10B-A518B0F9A558.jpeg (201.83 KiB) Katsottu 3252 kertaa
A6D1E983-14E1-4414-B622-6E723D3735B2.jpeg
A6D1E983-14E1-4414-B622-6E723D3735B2.jpeg (180.34 KiB) Katsottu 3252 kertaa
3933140C-8FB5-4181-BEE8-B2D061841398.jpeg
3933140C-8FB5-4181-BEE8-B2D061841398.jpeg (225.29 KiB) Katsottu 3252 kertaa
F6C79E1C-EC68-455E-8DE1-ECB81F3A4FBA.jpeg
F6C79E1C-EC68-455E-8DE1-ECB81F3A4FBA.jpeg (209.88 KiB) Katsottu 3252 kertaa
1D44BB65-CD87-4797-83BD-83AAA16A0AEB.jpeg
1D44BB65-CD87-4797-83BD-83AAA16A0AEB.jpeg (216.01 KiB) Katsottu 3252 kertaa
6096BB7E-9EE7-456F-B20B-C49D9B519678.jpeg
6096BB7E-9EE7-456F-B20B-C49D9B519678.jpeg (201 KiB) Katsottu 3252 kertaa
Liitteet
A17CBB93-16B0-4002-9966-B67A1AD2F0FB.jpeg
A17CBB93-16B0-4002-9966-B67A1AD2F0FB.jpeg (208.61 KiB) Katsottu 3252 kertaa
JaniV
Vanhempi jäsen
Viestit: 320
Liittynyt: To 18.06.2015 20:40
Paikkakunta: Ylöjärvi / Tre

Re: Mansen harrastajat

Viesti Kirjoittaja JaniV »

Noniin, kevät tulee mutta vielä olisi mahdollisuus päästä hieman normaalista poikkeavalle arctic expedition tyyliselle reissulle.
Tarkoituksena olisi tehdä retki Näsijärvellä sijaitsevalle Siilinkarin kahviolle https://hikingtravelhit.fi/siilinkarin-talvikahvio/ Mikäli tuolta jotain haluaa ostaa niin vain käteinen käy!

Ajankohta: klo 12 lauantai 12.3.2022
Kokoonnutaan Lapinniemen laivalaiturille https://goo.gl/maps/yAoxZiFqMyMpPnCp6
1:1 autot saa parkkiin ainakin kohtaan Aaltotie 8 parking https://goo.gl/maps/bs17VxC7E4okwJLW8

Tässä mahdollista esimakua tulevasta:

Viimeksi muokannut JaniV, To 10.03.2022 20:08. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
RC700
Vanhempi jäsen
Viestit: 336
Liittynyt: Ma 28.11.2016 00:05

Re: Mansen harrastajat

Viesti Kirjoittaja RC700 »

Ei tarvi minun takia vaivautua ilmoittamaan, ei ole enää erityistä mielenkiintoa lähteä, edeltävien keskusteluiden jälkeen, on mukavempi käydä tapahtumissa mistä ilmoitetaan vapaaehtoisesti tällä alustalla. Ne on ihan hyviä perusteita, ettei tänne muisteta kirjoittaa ja että vatsapissassa voi lähteä ajoihin niin lyhyellä varoitus ajalla ettei ehdi edes akkuja lataamaan. Puhumattakaan siitä että osa on vain facebookissa eikä täällä. Enkä halua ängetä mihinkään kaveriporukoiden ajoihin, sitä tuntee itsensä muutenkin ulkopuoliseksi, on kuitenkin kummallista lukea täälltä, että paikkakunnalla on aktiivista harrastamista, ilman että näkee ainoatakaan ilmoitusta ajoista.
Sipo
Nyyppä
Viestit: 7
Liittynyt: Ma 29.11.2021 08:31

Re: Mansen harrastajat

Viesti Kirjoittaja Sipo »

Täällä on aikaisemmin jo ilmoitettu, että Whatsapp ryhmä on perustettu. Se ei ole pienen piirin juttu, vaan sinne saa avoimesti liittyä kuka tahansa, niinkuin vuonna 2018 lähetetyssä viestissä lukee. Minäkin siihen liityin marraskuussa, ei ollut mikään Amerikan temppu. Ketään sieltä en tuntenut entuudestaan.

On valitettavaa, että koet jääneesi ulkopuoliseksi mutta kyllä vika on nyt siellä päässä. Tämä mielestäsi salainen ja mystinen Whatsapp-rinki on luvannut ilmoittaa täällä ajoista aina kun muistaa, koska tämä foorumi ei enää ole se pääasiallinen informaatiokanava.

Se nyt vaan on niin, että pikaviestimet ovat syrjäyttäneet helppoudellaan nämä foorumit. Jos et ole valmis ottamaan uutta digiloikkaa, se on ihan ok, mutta se on sinun valintasi eikä siitä pidä täällä valittaa tai sättiä WhatsAppia käyttäviä harrastajia.

Tulemme jatkossa ilmoittamaan täällä ajoista aina kun muistetaan ja olet enemmän kuin tervetullut mukaan! Jätetään tämä taakse ja ajellaan kimpassa kun kevät tulee :) jos päätät asentaa Whatsapp pikaviestimen niin laita vaikka minulle YV niin lisätään sinut ryhmään.

Terveisin Ville

Edit: niin, ja mitä tulee siihen pelkoon että uusia harrastajia ei enää tule tai löydä paikalle: mielestäni on pienempi kynnys liittyä täällä foorumilla mainostettuun keskusteluryhmään kuin pamahtaa kylmiltään paikalle ajelemaan. Tämä toki vain minun mielipide.
Lipponen
Nyyppä
Viestit: 41
Liittynyt: Ti 07.09.2021 14:06
Paikkakunta: Tampere

Re: Mansen harrastajat

Viesti Kirjoittaja Lipponen »

RC700 kirjoitti: Ke 09.03.2022 08:59 Ei tarvi minun takia vaivautua ilmoittamaan, ei ole enää erityistä mielenkiintoa lähteä, edeltävien keskusteluiden jälkeen, on mukavempi käydä tapahtumissa mistä ilmoitetaan vapaaehtoisesti tällä alustalla. Ne on ihan hyviä perusteita, ettei tänne muisteta kirjoittaa ja että vatsapissassa voi lähteä ajoihin niin lyhyellä varoitus ajalla ettei ehdi edes akkuja lataamaan. Puhumattakaan siitä että osa on vain facebookissa eikä täällä. Enkä halua ängetä mihinkään kaveriporukoiden ajoihin, sitä tuntee itsensä muutenkin ulkopuoliseksi, on kuitenkin kummallista lukea täälltä, että paikkakunnalla on aktiivista harrastamista, ilman että näkee ainoatakaan ilmoitusta ajoista.
Itse tosiaan ostin tuon pikku axialin eka maasturiksi, alle kuukauden olen siis harrastanut näitä. Ja liityin whatsapp ryhmään samontein, Porukkaan on heti otettu mukaan ja olen lähtenyt mukaan ajoihin. Ja tosiaan kuten mainitsitkin tuosta lyhyestä varoitusajasta. Niin esimerkkinä, sunnuntai iltana kymmenen jälkeen kysyttiin ryhmässä että haluaako lähteä seuraavana aamuna ajamaan, saa autoakin lainaan. Ja minä lähdin. Ei tarvitse ainakaan sitä jännittää että kyse on vaan "kaveriporukoiden ajoista" Vaan on heti tullut fiilis että kuuluu porukkaan. Ja ajotkin on ollut enemmän että "käydään tarkistamassa paikkoja" Kuten tuo jääsafari oli, ja siitä porukka saikin idean että voisi tehdä nyt tulevana viikonloppuna tehdä ihan ennakkoon sovitun jääretken. Josta sitten nyt ilmoitellaan täälläkin :)
teppisch
Legendaarinen!
Viestit: 852
Liittynyt: Ma 24.08.2020 14:11
Paikkakunta: Pori

Re: Mansen harrastajat

Viesti Kirjoittaja teppisch »

👍 Hyvän kuulloista meininkiä. Hyvä että paikallisesti teillä harrastus kukoistaa. Tosi hyvä jos/kun saatte sitä myös jossain määrin tänne foorumille näkyviin. Tampere kun ei hirveän kaukana ole, niin joskus satettaisiin Poristakin lähteä kolonnalla mukaan jos on mielenkiintoisia ajoja tiedossa 😊

Tämä foorumi on monen mielestä varmasti vanhanaikainen alusta, mutta tämä on myös ainoa koko maan laajuinen alusta harrastukselle. Harrastushan pyörii täysin järjestäytymättä ja foorumin aktiiviset konkarit pitävät tätä yllä. Sen vuoksi jokainen paikallisajo joka näkyy myös täällä on eteenpäin harrastuksen näkökulmasta. Tätä myös Hadesbear otti vahvasti esille.
lassii
Legendaarinen!
Viestit: 582
Liittynyt: Ma 18.01.2021 19:40
Paikkakunta: Sastamala/Tampere

Re: Mansen harrastajat

Viesti Kirjoittaja lassii »

Tässähän nyt suurin ongelma on se, että kun osa ei käytä facea, osa ei lue foorumia ja osalla ei ole WA niin millä ilveellä tiedon kaikille saa jotka edes etäisesti olisivat joskus tulossa porukalla ajamaan? Tämä ei koske vain Pirkanmaan seutua vaan koko harrastajakuntaa ja muitakin harrastuspiirejä.

Jos nämä kaikki mahdolliset kanavat on käytössä, niin ei jää paitsi ajoista ja tapahtumista. Jos kokee esim facen ongelmalliseksi käyttää sen muun turhan sisällön vuoksi niin turhaa sisältöä ei ole pakko lukea, samoin kuin ei sanomalehdestäkään ole pakko lukea kuin sarjakuvat tai muu itseä kiinnostava yksittäinen asia.

Itse koen nämä kolme kanavaa toisiaan tukevaksi, eikä minusta ole sen hullumpaa tullut vaikka kaikki kolme onkin aktiivisessa seurannassa.
RC700
Vanhempi jäsen
Viestit: 336
Liittynyt: Ma 28.11.2016 00:05

Re: Mansen harrastajat

Viesti Kirjoittaja RC700 »

Muistakaa pissata ristiin myös.
JaniV
Vanhempi jäsen
Viestit: 320
Liittynyt: To 18.06.2015 20:40
Paikkakunta: Ylöjärvi / Tre

Re: Mansen harrastajat

Viesti Kirjoittaja JaniV »

RC700 kirjoitti: Ke 09.03.2022 20:56 Muistakaa pissata ristiin myös.
Kiitän rakentavasta palautteesta joka hyödyttää tätä harrastusta, ehdotuksesi on kirjattu ylös ja käsitellään seuraavassa kehityskeskustelussa.
RC700
Vanhempi jäsen
Viestit: 336
Liittynyt: Ma 28.11.2016 00:05

Re: Mansen harrastajat

Viesti Kirjoittaja RC700 »

Hyvä.
Meteoriitti
Vanhempi jäsen
Viestit: 315
Liittynyt: Ke 09.01.2019 20:38
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mansen harrastajat

Viesti Kirjoittaja Meteoriitti »

RC700 kirjoitti: Ke 09.03.2022 20:56 Muistakaa pissata ristiin myös.
Ei aina uskoisi, että pääosa harrastajista on keski-ikäisiä aikuisia ihmisiä.
ig: crawl1ngfinn
RC700
Vanhempi jäsen
Viestit: 336
Liittynyt: Ma 28.11.2016 00:05

Re: Mansen harrastajat

Viesti Kirjoittaja RC700 »

JaniV kirjoitti: Ke 09.03.2022 21:20
RC700 kirjoitti: Ke 09.03.2022 20:56 Muistakaa pissata ristiin myös.
Kiitän rakentavasta palautteesta joka hyödyttää tätä harrastusta, ehdotuksesi on kirjattu ylös ja käsitellään seuraavassa kehityskeskustelussa.
Kertokaa myös mihin tulokseen tulitte.
RC700
Vanhempi jäsen
Viestit: 336
Liittynyt: Ma 28.11.2016 00:05

Re: Mansen harrastajat

Viesti Kirjoittaja RC700 »

Meteoriitti kirjoitti: Ke 09.03.2022 21:49
RC700 kirjoitti: Ke 09.03.2022 20:56 Muistakaa pissata ristiin myös.
Ei aina uskoisi, että pääosa harrastajista on keski-ikäisiä aikuisia ihmisiä.
Ilmoitelkaa myös siellä etelässä ajoistanne, kiinnostaa tulla ajeleen jos on kaikille mahdollisia tapahtumia.
Meteoriitti
Vanhempi jäsen
Viestit: 315
Liittynyt: Ke 09.01.2019 20:38
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mansen harrastajat

Viesti Kirjoittaja Meteoriitti »

RC700 kirjoitti: Ke 09.03.2022 22:10 Ilmoitelkaa myös siellä etelässä ajoistanne, kiinnostaa tulla ajeleen jos on kaikille mahdollisia tapahtumia.
Kunhan lumet sulaa niin eiköhän sitä jotakin taas keksitä👍
ig: crawl1ngfinn
RC700
Vanhempi jäsen
Viestit: 336
Liittynyt: Ma 28.11.2016 00:05

Re: Mansen harrastajat

Viesti Kirjoittaja RC700 »

Aivan mahtavaa!!!
Vastaa Viestiin