Hiilimoottorin kunnostaminen

Hiilettömät tai hiilelliset, ja niiden nopeudensäätimet
Tomy
Legendaarinen!
Viestit: 4783
Liittynyt: Su 28.09.2008 18:56

Hiilimoottorin kunnostaminen

Viesti Kirjoittaja Tomy »

EDIT 1: Tein tästä aloittelijaystävällisen oppaan, jolla pitäisi päästä aika hyvin alkuun moottorin kunnostus- ja säätöpuuhissa. Siksi tässä on monelle jo selvää asiaa, mutta itselleni suuri osa oli vielä uutta muutama viikko takaperin. Foorumin elektroniikkaihmiset toivottavasti korjaavat asiavirheet, mikäli niitä tekstissä on.

EDIT 2: Ennakon määrään liittyvä asiavirhe korjattu. Kirjoitin aikaisemmin, että 6-asteen ennakko saadaan siirtämäällä kannua n. 4mm 0-ennakosta. Oikea mitta on 2mm. Kuvissa näkyy siis kaksinkertainen ennakko, noin 12 astetta.

[hr][/hr]

Aika ajoin on hyvä kunnostaa crawlerin mottori. Voit huoltaa moottorisi, jos siinä on avattava pääty. Esimerkiksi Integhy Lathe moottoreissa on kaikissa avattava pääty.

Puuhaan ryhtyessä kannattaa hankkia seuraavat tarvikkeet: uudet hiilet, laakerit, riittävästi shimmi-levyjä ja mieluiten myös kollektorisorvi. Hyvällä tuurilla löydät hiilimoottoreiden osat rc-kauppasi ale-korista. Esimerkiksi RCM.fi liikkeellä on vielä joitakin hiilimoottoreiden osia valikoimassa, mm. hiiliä, hiilikanavia, jousia ja shimmi-levyjä.

Aloita irroittamalla hiilten jouset ja vedä hiilet pois hiilikanavista.

Nyt voit poistaa moottorin päädyn. Pääty on todennäköisesti kiinni kahdella pienellä ruuvillä päädyn reunoissa. Ruuvit menevät päädyn läpi ja kiertyvät moottorin kannussa olevaan renkaaseen, joka pysyy paikoillaan kannussa muutaman väkäsen takana. Kierrä ruuvit auki, irroita pääty ja pyöritä kannun rengasta niin, että siinä olevat hahlot osuvat väkästen kohdalle, jolloin saat renkaan poistettua. Nyt voit vetää ulos moottorin ankkurin.

Ole varovainen, kun irroitat ankkuria. Sen molemmissa päissä on ohuet shimmi-levyt, jotka helposti tipahtavat ja hukkuvat. Kannattaa kirjoittaa muistiin kuinka monta shimmilevyä kummassakin päässä oli. Ankkurin toisessa päässä on kollektori (kuparinen silinteri). Kollektoria vasten tulee ensin eristelevy, jonka jälkeen vasta shimmi-levy.

Kuva

Vasemmalta: kannu, päädyn kiinnitysrengas, pääty, ankkuri


Kuva

Kuvassa päädyn kiinnitysrengas, kun kannun väkäset ja renkaan hahlot ovat kohdallaan. Nyt renkaan voi poistaa.


Kuva

Vasemmalla 1,5 vuotta käytössä olleet hiilet, oikealla uudet. 55t moottorin hiilien kuluminen crawling-käytössä on näemmä liki olematonta.


Sekä moottorin päädyssä että kannussa on pieni kuulalaakeri. Ne kannattaa nyt samalla vaihtaa uusiin. Yleisin koko, ainakin edullisemmissa hiilimoottoreissa, on metallisuojattu laakeri 1/8"x3/8"x5/32". Laakereita löytyy näppärästi ainakin osoitteesta: http://www.rcbearings.co.uk
Samankokoinen laakeri löytyy myös monista nykyajan hiilettömistä moottoreista, mm. CS:n koneissa on tämä laakeri. Niinpä laakeri löytynee myös kotimaan liikkeistä ja myös keraamisena, mikäli sellaisen haluaa.

Päädyn laakeri lähtee todennäköisesti kevyesti painamalla ulkopuolelta reiän läpi ruuvimeisselillä. Kannun laakeri lähtee samalla tavalla, mutta voi vaatia enemmän voimaa ja naputtelua.

Seuraavaksi on vuorossa kollektorin sorvaaminen. Kollektorin pinta kuluu ajan kanssa hiukan urille ja sen pinta tummuu. Samalla moottorin teho laskee. Kollektorisorveja ei nyt harjattomien aikakaudella kasva puissa, mutta vanhojen kisakuskien tai pienoisautoiluseurojen varastoista niitä vielä löytyy. Sorvi on pieni, näppärä ja helppokäyttöinen ja homma onnistuu muutamassa minuutissa vaikka keittiön pöydällä.

Tässä ankkuri sorviin kiinnitettynä ennen sorvausta:

Kuva


Ja tässä sorvauksen jälkeen:

Kuva


Kollektori on jaettu kolmeen osaan ohueiden akselin suuntaisten urien avulla. Sorvauksen jälkeen urien reunat saattavat jäädä karkeiksi. Kannatta pyöristää urien reunat vetämällä lyijykynän kärjellä uria pitkin muutaman kerran. Lopuksi urat voi puhdistaa pienellä harjalla.

Kun kollektori on sorvattu, osat puhdistettu ja laakerit asennettu, on aika kasata moottori jälleen. Kasauksen yhteydessä on ennen kaikkea kiinnitettävä huomiota moottorin ennakkoon. Ns. 0-ennakko on crawlerin moottoreissa yleinen. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että moottori pyörii molempiin suuntiin yhtä nopeasti. Useimmissa edullisissa moottoreissa 0-ennakko on silloin, kun päädyn hiilet kulkevat kohti kollektoria tasan magneettien keskeltä.


Kuvassa näkyy osapuilleen, kuinka pääty asettuu kannuun suhteessa magneetteihin, kun ennakko on nolla:

Kuva


Monessa päädyssä ja kannussa on myös merkinnät, joiden avulla ennakon voi säätää. Tässä huomaat kannussa pienen loven ja päädyssä merkit. Moottorissa on nyt 0-ennakko.

KuvaKuva


Ennakkoa lisäämällä, lisäät moottorin kierrosnopeutta eteenpäin ajaessa. rccrawlerin elektroniikka-gurut väittävät, että noin 6 asteen ennakko on hiilimoottorilla optimaalinen. Niinpä päätin asettaa moottoreihin tämän verran ennakkoa. Ennakkoa lisätään pyörittämällä päätyä moottorin pyörimissuuntaa vastaan. Jos moottori pyörii myötäpäivään, käännät päätyä vastapäivään. Laskeskelin, että 6 asteen ennakko vaatii päädyn siirtämistä 2mm.

Tässä moottorissa on nyt noin 6 asteen ennakko. Valkoinen viiva näyttää, missa kannussa on 0-ennakon merkki ja punainen viiva osoittaa, kuinka paljon päätyä on siirretty 0-ennakosta. HUOM. katso EDIT 2 viestin alussa.


KuvaKuva


Jos haluaa hiukan fiilistellä, voi 0-ennakon paikan etsiä myös mittaamalla moottorin virrankulutuksen yleismittarilla. 0-ennakko on siinä kohtaa, jossa moottori kuluttaa vähiten virtaa. Siirtämällä päätyä edestakaisin, samalla kun mittaa virrankulutusta, löytää näppärästi 0-ennakon.

Vasemmalla pienin virrankulutuslukema, jonka onnistuin löytämään päätyä siirtelemällä. Oikealla virrankulutus 6 asteen ennakolla. HUOM! Katso EDIT 2 viestin alussa.

KuvaKuva


Tämä voi olla hyödyllinenkin menetelmä MOA-autoissa, mikäli haluaa molempiin moottoreihin mahdollisimman identtisen ennakon. MOA-autoista puheen ollen, on hyvä huomioida ennakkoa säätäessä, että toinen moottoreista tulee auton liikkuessa pyörimään vastakkaiseen suuntaan kuin toinen. Niinpä kahden moottorin ennakot säädetään ikään kuin toistensa peilikuvat. Mikäli mottoreissa on positiivinen ennakko, mutta pyörimissuunnan vaihdosta ei ole huomioitu, tulee toiseen moottoreista negatiivinen ennakko. Negatiivisen ennakon tunnistaa edellä esitettyjen seikkojen lisäksi siitä, että kollektori kipinöi voimakkaasti. Negatiivista ennakkoa ei tulisi käyttää, koska se ei paranna suorituskykyä millään tavoin ja lisää kollektorin ja hiilien kulumista.

 
Viimeksi muokannut Tomy, Ti 11.01.2011 13:27. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-jormis
Legendaarinen!
Viestit: 666
Liittynyt: Ke 15.10.2008 10:13

Re: Hiilimoottorin kunnostaminen

Viesti Kirjoittaja -jormis »

Täälläkin suunnalla ollaan kiinnostuttu sähkömoottorien terveydestä ja sielunelämästä, mutta jatkappa stooria ennenkuin huutelen muuta   :).

Taaspa RCCssä mehukas topic tästäkin aiheesta:
http://www.rccrawler.com/forum/showthread.php?t=223989
Kohta Ei Naura Enää Jeesuskaan | Stop newbie comments! NEWBIE!
Tomy
Legendaarinen!
Viestit: 4783
Liittynyt: Su 28.09.2008 18:56

Re: Hiilimoottorin kunnostaminen

Viesti Kirjoittaja Tomy »

Tarina jatkuu, kunhan uudet laakerit saapuvat. Se on siinä ja tässä kannattaako näitä edullisia moottoreita kummemmin kunnostaa, enemmän tämä on fiilistelyä. Arvokkaampia käsin käämittyjä moottoreita kannatta varmasti huoltaa ihan eri asenteella ja tiheydellä.

@ Valtteri
Villi veikkaus: olet ryhtynyt käämimään moottorisi itse!  
-jormis
Legendaarinen!
Viestit: 666
Liittynyt: Ke 15.10.2008 10:13

Re: Hiilimoottorin kunnostaminen

Viesti Kirjoittaja -jormis »

En jaksa kikkailla ipädillä lainauksia, mutta lathekoneissakin näyttää 'arvot' nousevan huollon/uusien osien myötä. Ja mitä käämimiseen tulee, niin parit ankkurit löytyy jo..
Kohta Ei Naura Enää Jeesuskaan | Stop newbie comments! NEWBIE!
Tomy
Legendaarinen!
Viestit: 4783
Liittynyt: Su 28.09.2008 18:56

Re: Hiilimoottorin kunnostaminen

Viesti Kirjoittaja Tomy »

-jormis kirjoitti: En jaksa kikkailla ipädillä lainauksia, mutta lathekoneissakin näyttää 'arvot' nousevan huollon/uusien osien myötä. Ja mitä käämimiseen tulee, niin parit ankkurit löytyy jo..
Mitä arvoja tarkoitat ja miten olet niitä mitannut?

Onko ankkureissa jo käämit? Itse lueskelin iltalukemisena JohnRobHolmesin kirjoituksia käämimisestä, mutta päätin jättää asian sikseen, kun vaikuttaa siltä, ettei kotikonstein löydy keinoa tasapainottaa ankkuria käämimisen jälkeen.
Avatar
Scrap
Legendaarinen!
Viestit: 2237
Liittynyt: Ke 23.07.2008 22:37

Re: Hiilimoottorin kunnostaminen

Viesti Kirjoittaja Scrap »

Koti konsteilla kun käämii jonkin näinkin hitaan moottorin, niin tuskin se tasapainotus niin kovin tärkeää.

Omassa autossa itse käämitty 30T ja hyvin on pelannut. Tietenkin käytössä on ollut vain 2S, joten ei se hirveästi ole runtua saanutkaan.
[06.10.2014 21:26:03] Macce:ja luulin että vinssi oli hajonnu ku ei se jaksanu vinnssata takas pystyyn, mutta turvakaari oli juuttunu jonnekki mustikkapensaaseen
Tomy
Legendaarinen!
Viestit: 4783
Liittynyt: Su 28.09.2008 18:56

Re: Hiilimoottorin kunnostaminen

Viesti Kirjoittaja Tomy »

Scrap kirjoitti: Koti konsteilla kun käämii jonkin näinkin hitaan moottorin, niin tuskin se tasapainotus niin kovin tärkeää.

Omassa autossa itse käämitty 30T ja hyvin on pelannut. Tietenkin käytössä on ollut vain 2S, joten ei se hirveästi ole runtua saanutkaan.
Vai niin. Sitähän täytyy sitten joskus kokeilla.

Sepustin tarinani loppuun. Nyt odotellaan Valtterin Hi-Tech osuutta tähän jatkoksi.   :)
Tomy
Legendaarinen!
Viestit: 4783
Liittynyt: Su 28.09.2008 18:56

Re: Hiilimoottorin kunnostaminen

Viesti Kirjoittaja Tomy »

Edit: Ennakkoon liittyvä ajatusvirhe korjattu. Kun matematiikkapäätä ei ole niin sitä ei sitten ole.   :-[
-jormis
Legendaarinen!
Viestit: 666
Liittynyt: Ke 15.10.2008 10:13

Re: Hiilimoottorin kunnostaminen

Viesti Kirjoittaja -jormis »

Nyt alkaa mennä jo liian prooksi keskustelu   ;D, arvot tässä tapauksessa taitavat meinata vääntömomenttia ja RPMmiä. ' '-kennesitaatit arvo-sanassa sen takia, mutta testituloksia (= awesome-kommentteja) lahtemoottorienkin elpymisestä on:

"Its amazing how out of round these things are, its also amazing what a difference in performance there is when you have a nice trued comm, good brushes, and some stronger springs. "

Käämitysprokkis kesken, saa ensiviikonloppuna nähdä löytyykö lankaa tallista niinkuin muistelin vai haenko bebekiltä. Tilasin kuitenkin juuri uusia laydown-hiiliä ja Broodin violetteja jousia päätyyn (jäykemmän jousen pitäisi auttaa drag brakessa   ::) ) racingfactoryltä. Taisivat olla alennuksessakin.

Ja kirjoitit shimmauksesta, shimmaus pitäisi hoitaa niin, että hiilet ottavat kommariin kiinni mahdollisimman keskelle eikä välttämättä aina kuten tehtaalla on asennettu. Ennakko-asiaankin lisättävää, että   0-ennakko on pitkittäissuunnassa Integyn lathekoneissa 2 moottorin kiinnitysruuvien kierteiden välissä.
Kohta Ei Naura Enää Jeesuskaan | Stop newbie comments! NEWBIE!
Tomy
Legendaarinen!
Viestit: 4783
Liittynyt: Su 28.09.2008 18:56

Re: Hiilimoottorin kunnostaminen

Viesti Kirjoittaja Tomy »

Lueskelin noita EePee:n kommentteja myös, mutta ei niissäkään mutu-tuntumaa enempää faktaa ole. Mutta sehän monesti riittää, että itsestä tuntuu hyvältä ja paremmalta. Varmasti moottorit toimivat huollon jälkeen kuitenkin paremmin. Itse en törmännyt näissä kolmessa moottorissa, joita sorvasin, kovin soikeisiin kollektoreihin.

Esitän vielä eriävän mielipiteen tuohon shimmaukseen. Olen ymmärtänyt asian niin, että ankkurin tulisi 'kellua' magnettien välissä ja shimmaus on onnistunut silloin, kun ankkurin molempien päiden ja laakereiden välissä on pienen pieni välys. Eli ankkurin ei ihannetilassa tulisi hangata kumpaakaan laakeria vasten.

@ Scrap
Käytitkö epoxia käämityksen jälkeen estämään lankojen liikkumista moottorin pyöriessä? Juotitko vai puristitko langanpäät kiinni kollektoriin?
assoracing
DIG-taattori
Viestit: 834
Liittynyt: Ke 19.09.2007 19:02
Paikkakunta: Imatra

Re: Hiilimoottorin kunnostaminen

Viesti Kirjoittaja assoracing »

Itse olen käyttänyt hiilikoneiden sisäänajoon/dynotukseen Much*Moren MotorMaster laitetta.
Kuva
#4  2.2  Nordics    2012
#1  2.2   RC-OFFI   2011
#4  2.2   Nordics    2011
#1  2.2   RC-OFFI   2010
#5  2.2   Nordics    2010
#1  1,9   Scale       2009




#teamtsavolainen
Tomy
Legendaarinen!
Viestit: 4783
Liittynyt: Su 28.09.2008 18:56

Re: Hiilimoottorin kunnostaminen

Viesti Kirjoittaja Tomy »

Teemu onkin vanha pro-kuski.

Tässä on nyt kotikonstein käämitty 35t ankkuri:

Kuva

Langat on vain puristettu kollektoriin kiinni aivan kuten Integyn moottoreissa alunperinkin on. Hiukan sivelin epoksia käämien päälle, varmuuden vuoksi.

3,9V jännitteellä moottori kuluttaa 0-ennakolla 0,95A, suunnilleen saman verran kuin 55t 12-asteen ennakolla. Tietysti mielenkiintoisinta olisi tietää, paljonko vakio Integy 35t vie virtaa, jolloin näkisi onko käsin käämitystä ankkurista etua. Käämit ovat nyt 0,6mm lankaa ja tehoa saisi ymmärtääkseni lisää, jos pystyisi käyttämään paksumpaa lankaa vielä.    
-jormis kirjoitti: Ennakko-asiaankin lisättävää, että   0-ennakko on pitkittäissuunnassa Integyn lathekoneissa 2 moottorin kiinnitysruuvien kierteiden välissä.
Integyn kannuissa ja päädyissä on täysin samat merkit ennakon säätämiseen kuin Novakin kannussa. Muutenkin kyseessä lienee täysin saman kone, eri tarroilla ja hinnalla vain varustettu. Integyn kannuissa merkit ovat tarran alla piilossa, joten tarrat kannatta poistaa ennakon säätämisen helpottamiseksi.
Viimeksi muokannut Tomy, Ti 11.01.2011 21:12. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Scrap
Legendaarinen!
Viestit: 2237
Liittynyt: Ke 23.07.2008 22:37

Re: Hiilimoottorin kunnostaminen

Viesti Kirjoittaja Scrap »

Tomy kirjoitti:Käytitkö epoxia käämityksen jälkeen estämään lankojen liikkumista moottorin pyöriessä? Juotitko vai puristitko langanpäät kiinni kollektoriin?
Väänsin varovasti auki ne lathen omat kiinnitys läpyskät ja niillä myös kiinnitin käämit. Epoxia en käyttänyt, koska sitä ei ollut käsillä. Mootorin ominaisuudet paranivat huomattavasti, toisaalta tähän saattoi vaikuttaa myös se että alkuperäiset käämit olivat kärvähtäneet..
[06.10.2014 21:26:03] Macce:ja luulin että vinssi oli hajonnu ku ei se jaksanu vinnssata takas pystyyn, mutta turvakaari oli juuttunu jonnekki mustikkapensaaseen
pate
Täysi jäsen
Viestit: 197
Liittynyt: Ke 20.10.2010 15:37

Re: Hiilimoottorin kunnostaminen

Viesti Kirjoittaja pate »

mistä tietää mikä lankanen kone siittä tulee ja miten?
hinnat nousee ja verot kukuistaa
Tomy
Legendaarinen!
Viestit: 4783
Liittynyt: Su 28.09.2008 18:56

Re: Hiilimoottorin kunnostaminen

Viesti Kirjoittaja Tomy »

pate kirjoitti: mistä tietää mikä lankanen kone siittä tulee ja miten?
Kuva


Kuten kuvasta huomaat on ankkurissa 3 käämitystä. Jokainen käämitys on 35 kierrosta, niinpä moottori on 35-lankainen.

Jos esimerkiksi haluaisi ankkurista 55-lankaisen, pitäisi käyttää hiukan ohuempaa lankaa verrattuna 35t-ankkuriin ja tehdä jokaisesta käämistä 55-kierroksisen. Tavoitteena on saada ankkuri mahdollisimman täyteen kuparia.
Viimeksi muokannut Tomy, To 13.01.2011 10:13. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
assoracing
DIG-taattori
Viestit: 834
Liittynyt: Ke 19.09.2007 19:02
Paikkakunta: Imatra

Re: Hiilimoottorin kunnostaminen

Viesti Kirjoittaja assoracing »

Tuohon kollektorin sorvaamiseen viellä..
Kollektori on sorvauskunnossa, kun se on alkanut muuttua mustaksi tai punaiseksi. Moottorihan on sitä pitkäikäisempi mitä useammin sitä sorvailet.
Sorvauksen ja hiilienvaihdon jälkeen aina kannattaa ajaa kollektori ja hiilet sisään.

-Teemu-
#4  2.2  Nordics    2012
#1  2.2   RC-OFFI   2011
#4  2.2   Nordics    2011
#1  2.2   RC-OFFI   2010
#5  2.2   Nordics    2010
#1  1,9   Scale       2009




#teamtsavolainen
kenne
Legendaarinen!
Viestit: 2164
Liittynyt: Ti 03.03.2009 12:07
Paikkakunta: Epsoo
Viesti:

Re: Hiilimoottorin kunnostaminen

Viesti Kirjoittaja kenne »

Eli onko noissa 35-55T koneissa samanlaiset kannut.
Siis magneetit yms.

Siis voiko vaikka 55T koneesta uudelleen käämittämällä (tai hankkimalla valmiiksi käämitty vastaava) tehdä vaikka 35T koneen?

Olis vaan hyllyssä kaksi 45T ja yks 55T Novakki tyhjänpanttina ja jonku 30T vois tehdä harjotustyönä (=pilata).
DRIVE HYBRID
I need your Gas
Tomy
Legendaarinen!
Viestit: 4783
Liittynyt: Su 28.09.2008 18:56

Re: Hiilimoottorin kunnostaminen

Viesti Kirjoittaja Tomy »

kenne kirjoitti: Eli onko noissa 35-55T koneissa samanlaiset kannut.
Siis magneetit yms.

Siis voiko vaikka 55T koneesta uudelleen käämittämällä (tai hankkimalla valmiiksi käämitty vastaava) tehdä vaikka 35T koneen?

Olis vaan hyllyssä kaksi 45T ja yks 55T Novakki tyhjänpanttina ja jonku 30T vois tehdä harjotustyönä (=pilata).
Kannut on samanlaiset. Ei muuta kun lankaa pyörittämään.
Avatar
Scrap
Legendaarinen!
Viestit: 2237
Liittynyt: Ke 23.07.2008 22:37

Re: Hiilimoottorin kunnostaminen

Viesti Kirjoittaja Scrap »

Tomy kirjoitti:Kannut on samanlaiset. Ei muuta kun lankaa pyörittämään.
Muistakaa vain katsoa tarkasti miten se puiha menee millekkin vaiheelle. Muutoin saattaa tulla mielenkiintoisia ominaisuuksia moottoriin.
[06.10.2014 21:26:03] Macce:ja luulin että vinssi oli hajonnu ku ei se jaksanu vinnssata takas pystyyn, mutta turvakaari oli juuttunu jonnekki mustikkapensaaseen
Tomy
Legendaarinen!
Viestit: 4783
Liittynyt: Su 28.09.2008 18:56

Re: Hiilimoottorin kunnostaminen

Viesti Kirjoittaja Tomy »

Tarkoitushan on se, että jokaiselta käämiltä lanka käy kollektorilla. Ongelmilta välttyy, kun aloittaa ottamalla hiukan ylimääräistä lankaa ja taivuttaa sen kaniin ensimmäisen väkäsen taakse ja kieputtaa ylimääräisen pätkän vaikka moottorin akselin ympärille, jottei se olisi tiellä käämitystä tehdessä. Nyt voi ryhtyä käämimään ensimmäistä käämiä. Lanka alkaa siis kollektorilta ja yksi kierros tulee aina täyteen, kun lanka ohittaa kollektorin. Kun on saanut halutun määrän kierroksia, eli langan pitäisi olla nyt olla kollektorilla menossa, käytetään lankaa seuraavan vaihteen väkäsessä, ja jatketaan toisen käämin tekemistä. Kun tähän on saatu haluttu määrä kierroksia, viedään lanka taas kollektorin väkäsen kautta ja ryhdytään käämimään viimeistä käämiä. Kun tämä on valmis, viedään lanka jälleen kollektorille, jossa se tulee saman väkäsen taakse, josta käämiminen aloitettiin, eli tässä kohtaa langan alku- ja loppupää.

Täytyy muistaa varovasti raaputtaa langasta eriste pois kollektorin väkästen kohdalla. Esimerkiksi vanhalla askarteluveitsen terällä tämä onnistuu mukavasti. Muutoin on varottava, ettei käämimisen aikana vahingoita langan eristettä.
Vastaa Viestiin