smt10 kitti
Lähetetty: La 29.02.2020 09:35
Pitkästä aikaa sai pääsi monsukärpänen puraisemaan kovemman kerran & kun huomasin axialin smt kitin olevan saatavilla jos ei nyt vielä euroopan myynnissä niin ainakin englannissa eli ei muuta kuin rahaa palamaan. Tämä on ensimmäinen axial kitti mitä olen kasannut eli vertauskohteena olivat tamiyat, crossit & muutamat muutkin merkit.
Kasaaminen sujui muuten ongelmitta lukuunottamatta pieniä bugeja ohjeissa lähinnä kardaaneiden kohdalla jotka olivat muovikuusessa jotkin stanu kepit mutta manuaalin mukaan olisivat yetistä ? Menivät kasaan kuitenkin ongelmitta & pituus vaikuttaisi riittävän, ilmoitan asiasta kuitenkin myyjälle vaikkei hommaan kummemmin vaikuttanut. Lisäksi vaimentimien osalta o renkaiden väliin tuleva spaceri ei vastannut manuaalin numeroa & muutama muukin osa kuusissa oli muuta kuin ohjeessa oli numeroituna. Kuulemani mukaan tämä kitti ei eroaisi rtr paketin autosta kummemmin kuin että askin rattaat valmiiksi metalliset. Ekaa kittiä rakentava hieman voisi olla ihmeissään mutta ihan silmällä järkeilemällä pärjäsi. Voi olla että ovat vain pieniä virheitä näissä eka aallon kiteissä tiedä tuota mutta ihan mukava laite oli rakentaa & kyllä näyttää oikein hyvälle. Koko on luokkaa txt-2 agrios eli hieman clodia pidempi.
Vielä tovin ottaa saada koko laite kasaan lähinnä sähköjen osalta & rengastus vielä auki mutta taidan pysyä 2.2 linjalla. Koekäyttöön lainasin alle renkaat clodista +25mm hexeillä mutta vieläkin ääriasennossa renkaat raapivat tukivarsia & varsinkin niskaan suunniteltua HILUXIN koria... jep punaniska konstailematon mutamonsumonster mikä liekään suunnitteilla, mustaa & kromia luvassa. Koppaa saa vielä tovin sovitella & tarkoitus jättää lava paikalleen mutta samalla saada kehikkoa mahdollisimman lähelle korin muotoa & näkymään takaa.
Tähän asti:
-moottori losi ten scte 2800kv
-120a sc esc
-turnigy tgy-1501 servo
-2.2 proline destroyerit suunnitteilla
-katotaan mitä tästäkään tulee...