Tehdäämpä kelpo foamit/insertit ihan ite

Avatar
ToniS
Legendaarinen!
Viestit: 506
Liittynyt: Su 06.09.2009 11:55
Paikkakunta: Jämsänkoski

Tehdäämpä kelpo foamit/insertit ihan ite

Viesti Kirjoittaja ToniS » Ke 30.05.2018 01:22

2017 vuonna suomisarjan c1 top 3 autoa ajeli omin pikku kätösin tehdyillä foameilla. Juu enkä nyt sano jotta se siitä ois johtunu, mut kunhan ilmoitin :) No toki oli paljon muitakin syitä, pelkkää sattumaa. Sattumaa tai ei niin nämä kyllä todella tuntuvat toimivan. Tänä vuonna (2018) käytän molemmissa luokissa itse tehtyjä. C2.een joutu tekeen vähän vahvemmasta. Vaikka veikkaan jotta ci single staget ajavat kuta kuinkin saman asian, mut itse tehty on aina itse tehty.

Näin minä ne olen tehny:

Ensiks tarvit kuvan kaltaista foamia/telttapatjaa/pakkausmateriaalia... mitä tuo nyt ikinä onkaan. Kuvassa on kolmen kerroksen foamia. Ihan firman roskiksesta on kaivettu. Kelpo kamaa, tuo jotta ne on liimattu toisiinsa noin 10mm kerroksina. Ovat täten sivu suunnassa jäykähköjä. Mikä on tietty hyvä, ei sorra ei.
IMG_20180530_002757.jpg
Eivät myöskään painu kasaan kovin helpolla, niinpä olenkin leikannut noin 10mm pienenmäks kuin renkaan halkaisia sisäpuolelta mitattuna. Näin tuonne jää hieman tyhjää tilaa joten pinta pehmeys jää. Mutta eivät todellakaan sorra. Ja vanteisiin en ole ilmareikiä porannu. Saattaa ne jostain vähä hengittää kun eivät ole kurttuun menny eri lämpötiloissa. Mut ei oo kyllä vettäkään menny mitä oon seurannu.

Akkuporakoneella ja ohuen vanerin yms levyn soiron päälle taitetun hiomapaperin kanssa oon sorvannut vähän uraa. Yleensä noitten liimasaumojen kohdalle. Ihan apinoin ci foameja. Kuvassa nyt ihan pieleen menny testi versio mut idea selvinee. Kiinni vanteenkeskiön kokoisilla vaneri kiekoilla ja pultilla.
IMG_20180530_003203.jpg
IMG_20180530_003253.jpg
Itse olen noi foamit sahannu pyöreiks konelehtisahalla. Niin sisäpuolen kuin ulko puolenkin. Tähän varmasti kun hetken tuumailee löytyy keinoja. Passelin kokeinen reikäsaha/rasiapora vois toimia kans. Tahi vanerista/styreenista muotit ja terävällä puukollla.

Onhan tuo tietty jotta hyvätkin foamit maksavat max muutaman kympin, mut on siinä se tilaamisen vaiva. Ja miettiminen sopiiko ne. Ite tehtynä tuossa ei oikeesti kestä kuin 1h, kun tietää mitä tekee. Suosittelen kokeileen.

Muoks* Minulla ainakin heittää mitat aina sen verran jotta nopeimpiin u4 yms raaceriin en välttämättä suosittelis. Mut näissä hitaimmissa tuntuu toimivan. Toki tämähän on ihan tekiästä kiinni
Viimeksi muokannut ToniS, Ke 30.05.2018 12:41. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

Avatar
ToniS
Legendaarinen!
Viestit: 506
Liittynyt: Su 06.09.2009 11:55
Paikkakunta: Jämsänkoski

Re: Tehdäämpä kelpo foamit/insertit ihan ite

Viesti Kirjoittaja ToniS » Ke 30.05.2018 01:27

Ois varmaan pitäny tuonne renkaat ja vanteet osioon pistää, mut meni jo sori. Siirtäkää jos siltä tuntuu.

Pisepise
Legendaarinen!
Viestit: 1084
Liittynyt: Su 26.12.2010 21:26
Paikkakunta: Kotka
Viesti:

Re: Tehdäämpä kelpo foamit/insertit ihan ite

Viesti Kirjoittaja Pisepise » La 09.06.2018 07:46

Millä liimalla noita foameja olet yhteen liimannut? Mulla löytyy niin ohutta että joutuu varmaan 5 laittaa päällekkäin. Teitkö keski reijän ensin ja sitten sahasit muotoon?

Ilmeisesti en ole ainoa kuka kiertelee roska- ja romulavoja :D

Joonatin
Juniori
Viestit: 98
Liittynyt: Su 02.10.2016 19:13
Paikkakunta: Lempäälä

Re: Tehdäämpä kelpo foamit/insertit ihan ite

Viesti Kirjoittaja Joonatin » La 09.06.2018 10:56

Koska lähiseudulla ei ollut kätevästi romulavaa ja olen laiska etsimään, tein omat foamit tämmösestä: https://www.puuilo.fi/epages/puuilo.sf/ ... s/10106859
Olikohan tossa joku 10 tai 12 kpl n. 4-5cm paksuja kiekkoja pujotettuna senttisen alumiiniputken ympärille. Halkaisija 10cm, keskireiälle on alku, josta taisin sen jollain ohuella sahalla leikata suunnilleen sopivaksi. Tuli vähän rujot, mutta kyllä ne Flashpointtien sisällä hyvin toimineet.

Avatar
ToniS
Legendaarinen!
Viestit: 506
Liittynyt: Su 06.09.2009 11:55
Paikkakunta: Jämsänkoski

Re: Tehdäämpä kelpo foamit/insertit ihan ite

Viesti Kirjoittaja ToniS » La 09.06.2018 15:32

Pisepise kirjoitti:
La 09.06.2018 07:46
Millä liimalla noita foameja olet yhteen liimannut? Mulla löytyy niin ohutta että joutuu varmaan 5 laittaa päällekkäin. Teitkö keski reijän ensin ja sitten sahasit muotoon?

Ilmeisesti en ole ainoa kuka kiertelee roska- ja romulavoja :D
Joo tosiaan olen ihan valmiiks liimattua foamia käytelly. Jotain pakkaus kamaa tuo on. Oon löytäny eri paksuuksia. Voihan tuota varmaan liimata itsekkin. Oisko joku kontaktiliima passelia. Päivittelen myöhemmin vähä vielä tarkemmin tekotavoista. Nyt on huudatettava moottorisahaa

Avatar
ToniS
Legendaarinen!
Viestit: 506
Liittynyt: Su 06.09.2009 11:55
Paikkakunta: Jämsänkoski

Re: Tehdäämpä kelpo foamit/insertit ihan ite

Viesti Kirjoittaja ToniS » To 14.06.2018 16:00

Juu et pise ole ainut joka harrastaa dyykkaamista. Töissäkin lähes joka vuoro käyn metalli yms roskikset läpi :) Paljon osia löytynyt, kun jaksaa vaan kaivaa sen osan esille.
Joonatin kirjoitti:
La 09.06.2018 10:56
Koska lähiseudulla ei ollut kätevästi romulavaa ja olen laiska etsimään, tein omat foamit tämmösestä: https://www.puuilo.fi/epages/puuilo.sf/ ... s/10106859
Olikohan tossa joku 10 tai 12 kpl n. 4-5cm paksuja kiekkoja pujotettuna senttisen alumiiniputken ympärille. Halkaisija 10cm, keskireiälle on alku, josta taisin sen jollain ohuella sahalla leikata suunnilleen sopivaksi. Tuli vähän rujot, mutta kyllä ne Flashpointtien sisällä hyvin toimineet.
Tarvii käpistellä jos tulee vastaan, kelpo idea.

Mutta tarkennetaampa vielä vähän omia metodeja:

Foamiaihiot on tosiaan tuommosta valmista levyä. Monen eri paksuuksia olen löytäny.
IMG_20180614_151327.jpg
Tällä hetkellä varastot näköjään huutaa tyhjyyttään. Jotta tuo pisen ajatus liimaamisesta ei välttämättä huono idea ole. Mulla oli joskus kontaktiliimaa spraypurkissa, vois olla hyvää tässä.

No oikean paksuuden löytyessä, vaatii välillä tikkisahaakin. Olen tehny styreenistä sopivan kokoisen kiekon ja painanut pultin kanssa läpi. Näin saadaan keskireikä kohilleen ja piirrettyä näppärästi ääriviivat sahausta varten.
IMG_20180614_151925.jpg
IMG_20180614_152027.jpg
IMG_20180614_152051.jpg
IMG_20180614_152230.jpg
Tämän puuhastelun jälkeen laitan pultin taas läpi ja nyt tuommosilla vanteenkeskiön kokoisilla vaneri kiekoilla puristan kiinni. Koko komeus akkuporakoneeseen kiinni ja sorvaamaan
IMG_20180614_152505.jpg
Aikani pöllytettyäni piirrän vanerikiekoista äärilinjat foamiin ja sahaan keskiön pois. Tuossa just lähiaikoina kaveri teki ite foaminsa mutta sahas ulko ja sisäpuolen eka ja laitto tuommoseen hiomarullaan foamin kiinni sorvaamista varten. Hyvin näytti tuokin onnistuvan
IMG-20180608-WA0000.jpg
IMG-20180608-WA0000.jpg (153.72 KiB) Katsottu 621 kertaa
Tuon keskireijän reunat kannattaa kans vaikka dremelillä pyöristää, menee rengas vanteelle paljon helpommin. Ja mikäli käyttää lisäpainoja vanteissa kannattaa foamin sisälle pyöräyttää uraa painoille, näin ei halkaisia muutu. Tämäkin onnistuu dremelillä näppärästi.

Toivottavasti avas paremmin. Laittakaa vaan rohkeesti omia ideoita.

Pisepise
Legendaarinen!
Viestit: 1084
Liittynyt: Su 26.12.2010 21:26
Paikkakunta: Kotka
Viesti:

Re: Tehdäämpä kelpo foamit/insertit ihan ite

Viesti Kirjoittaja Pisepise » To 14.06.2018 21:37

On ihan sattumaa mistä tulee vastaan tuollaisia solumouvilevyjä. Tänään Prismassa katsoin metrin levyinen 15cm halkaisijalla oleva joogarulla oli 30€. Täytyy katsastaa vielä nuo Tokmannit ja motonetit. Siitä olisi helppo sahata vain sopivan levyisiä paloja. Keskireikä ja viimeistelyt. Katsotaan, GOM tarvitsee foamit. Kiitos näitä vinkeistä.

Koheltaja
Vanhempi jäsen
Viestit: 390
Liittynyt: Ke 08.08.2007 16:50
Paikkakunta: LU

Re: Tehdäämpä kelpo foamit/insertit ihan ite

Viesti Kirjoittaja Koheltaja » Ke 19.09.2018 19:53

Kyseistä roskiksesta poimittua harmaata PE solumuovilevyä löytyy vaikkapa Etra, Etola, Vink, liimapinnalla tai ilman ja eri paksuuksia eikä maksa paljoa. Samaa tavaraa olen käyttänyt monessa muussa jutussa. Liimapinnalla oleva on helpoin, suojapaperi pois ja liimaa levyt nippuun, liimaa jos käyttää niin vaikkapa Biltemasta spray kontaktiliimaa ja sitä molemmille pinnoille ohut kerros, hetken kuivuminen ja liimapinnat yhteen sekä voimakas puristaminen.

Jeepula
Nyyppä
Viestit: 28
Liittynyt: Su 24.06.2018 18:38

Re: Tehdäämpä kelpo foamit/insertit ihan ite

Viesti Kirjoittaja Jeepula » Ke 19.09.2018 20:45

Terve! Itse olen puuhastellut enskapyörän satuloita pari kappaletta samaisesta solumuovista valmiilla liimapinnalla ja pirun hyviä on tullut, saa satulalinjan suoraksi että on helppo liikkua ja riittävän topakka. Ainoana huonona puolena on ollut että tuossa solumuovissa ei ole hirveästi ns."muistia" eli talven ajojen jälkeen on aivan "länässä" ja siis vaihtokunnossa. Solukumistakin kannattanee kokeilla tehdä noita, voisi olla kimmoisampaa pitkän päälle?

Koheltaja
Vanhempi jäsen
Viestit: 390
Liittynyt: Ke 08.08.2007 16:50
Paikkakunta: LU

Re: Tehdäämpä kelpo foamit/insertit ihan ite

Viesti Kirjoittaja Koheltaja » Ke 19.09.2018 21:09

PE:n ongelma on ettei solut on suljettuja ja sillä on piiiiiitkä muisti, painuu kasaan ajan mittaan ja jää painuksiin. Satulahommissa kannattaa käyttää limilevyä joka on rouhitun vaahtomuovin näköistä, helppo muotoilla eikä ole muistia koska on suljetuilla soluilla, muotoilun jälkeen ohut vaahtomuovi ja verhoilu päälle. Limilevyä olen yleensä ostanut Somerolta Kuisman verhoomopajalta, jämäpalat ei paljoa maksa. Voisin kurkata onko mulla limiä jäänyt projekteista, voisi kokeilla miten toimii inserttinä.

Jeepula
Nyyppä
Viestit: 28
Liittynyt: Su 24.06.2018 18:38

Re: Tehdäämpä kelpo foamit/insertit ihan ite

Viesti Kirjoittaja Jeepula » Ke 19.09.2018 23:08

Terve taas! Tuosta solukumista vielä sen verran että LVI-eristeistähän löytyy valmiita "rinkuloita" esim. tuotemerkillä Armaflex. Seinämävahvuudet luokkaa 9mm, 13mm ja 19mm, voipi olla laajempikin kirjo. Ja putken halkaisijoita lukuisa määrä. Käytetään ennenkaikkea kylmä- ja kondessieristeenä niin voisi kuvitella ettei hirveästi ime vettäkään. 1.7" vanteeseen saattaisi istua 42mm kuparille tarkoitettu ja 1.9" taasen 54mm putkelle tarkoitettu. Saattapi joutua kokeilemaan vaan leveydenhän voi määritellä ihan itse kun katkoo sopivaksi, hintakin jotain himpun yli tai alle kympin luokkaa per metri.

piispa
Juniori
Viestit: 84
Liittynyt: Ti 07.08.2012 23:15

Re: Tehdäämpä kelpo foamit/insertit ihan ite

Viesti Kirjoittaja piispa » To 20.09.2018 19:35

Armaflex on liian löysää , ja ei sisällä muistia kovin hyvin kun on puristuksissa jää luttuun. Noi Tonin vinkkaamat on melkein parhaat diy mallit

Avatar
R2
Legendaarinen!
Viestit: 864
Liittynyt: La 06.03.2010 09:12
Paikkakunta: Nastola

Re: Tehdäämpä kelpo foamit/insertit ihan ite

Viesti Kirjoittaja R2 » To 20.09.2018 20:24

just meinasin samaa sanoa armaflexistä.. itellä on lämminvesivaraajan putkissa jotai umpisoluista kamaa mikä vois olla hyvän jäykkää 1-stageen tai 2-stagen sisemmäksi, mutta en ole nähnyt sitä kuin pikku putkille..

Limihän ei ole umpisoluista kun on rouheesta liiman kanssa puristettua, mutta olisi kyllä sopivan jäykkää.

Raitissa on itellä just routalevystä tehty sisärinkulat foumeihin.. Kalmonpultissa on CI:n 1-staget umpisoluista, nekin painuvat lontille jo parin päivän renkaillaan seisomisen jälkeen.. tämän totesin kun ekan vanteenvaihdon tein, foumi näytti aivan tyhjältä renkaalta :D sen jälkeen auto säilytetty pukeilla tai katollaan..
"Real stupidity beats artificial intelligence every time"

Koheltaja
Vanhempi jäsen
Viestit: 390
Liittynyt: Ke 08.08.2007 16:50
Paikkakunta: LU

Re: Tehdäämpä kelpo foamit/insertit ihan ite

Viesti Kirjoittaja Koheltaja » Pe 21.09.2018 06:27

Tuo on PE solun ominaisuus, ei muistia ja rasituksen alla olevaan kohtaan tulee flatspot joka ei välttämättä palaudu koskaan. Kokeilkaa laittaa PE vaahtoa palanen pöydän jalan alle viikonlopuksi, eipä palaudu enään muotoon ja palassa tulee olemaan jalanjälki ikuisesti ja kyseinen kohta on jatkossa löysempi kun ennen. Siksi en ole tästä materiaalista kovin innostunut vaikka se monen suosiossa onkin.

Jeepula
Nyyppä
Viestit: 28
Liittynyt: Su 24.06.2018 18:38

Re: Tehdäämpä kelpo foamit/insertit ihan ite

Viesti Kirjoittaja Jeepula » Pe 21.09.2018 18:19

Siis onko sillä PE:llä piiitkä muisti vai ei? Paljonka muuten teidän autot painaa, tuohon omaani kun rupesin tekemään raudasta juttuja niin tuntuu että painaa jo ihan älyttömästi, mukaan lukien pari kierrosta lyijylevyä vanteiden ympärillä. Minä kyllä kokeilen Armaflexia jos joudun foameja itse tekemään, silppuaa vaikka 5mm siivuiksi ja liimaa takaisin yhteen. Tuo solumuovi ei vaan vakuuta muista kokemusperäisistä yhteyksistä johtuen.

Koheltaja
Vanhempi jäsen
Viestit: 390
Liittynyt: Ke 08.08.2007 16:50
Paikkakunta: LU

Re: Tehdäämpä kelpo foamit/insertit ihan ite

Viesti Kirjoittaja Koheltaja » Pe 21.09.2018 19:58

Miten sen muistin kukin käsittää, PE vaahto jää littuun painon alla eikä palaudu muotoon kovin herkästi, ei ehkä koskaan.

Pisepise
Legendaarinen!
Viestit: 1084
Liittynyt: Su 26.12.2010 21:26
Paikkakunta: Kotka
Viesti:

Re: Tehdäämpä kelpo foamit/insertit ihan ite

Viesti Kirjoittaja Pisepise » Pe 21.09.2018 19:59

En tunne noiden pehmusteiden kauppanimiä ja ota niiden ominaisuuksiin kantaa. Eli tarkoitus tässä on tehdä jäykät yksiosaiset foamit kotikutoisesti. Tälläisiä ei varmaan tarvitse miettiä jos on alle kolmekiloinen auto=lexan kori.
Oma Trx-4 on korin kanssa yli neljä kiloa joten kumien mukana tulevat foamit ovat lähes aina liian löysät.

Kovasti olen katsastellut sopivia joogarullia ja sopiva kun tulee vastaan niin otetaan testiin.
Ohut makuualusta on ollut itsellä nyt käytössä ja tässä mun kokeilu.
D34C715E-D07D-42BB-8DBA-6F72D920C530.jpeg
D18548FA-D3A0-4574-AD53-C2F11703A076.jpeg
Mittaa, leikkaa ja lopuksi sovituksen jälkeen liimaa. Yllä olevassa kuvassa foami jäi liian korkeaksi. Ja piti käydä testaamassa sortaako ne vaikka ei liimaa laittanut. Ja kyllä sorti ja niin kuin Toni sanoi että 10mm pienempi ulkokehä foamissa pitää olla kuin kumin ulkohalkaisia sisäpuolelta.
443AB33A-6156-4F6B-85CF-E4B084D598C2.jpeg
443AB33A-6156-4F6B-85CF-E4B084D598C2.jpeg
7C18142E-64E7-47FD-8A10-3424F2FEB274.jpeg
Nyt foamit asennettuna profiilista painaessa tuntuu hiukan löysää. Pikatesteissä toimii ainakin kohtalaisesti, uudet renkaat vielä mietityttää onko ne hyvät vai ei..
Liitteet
10BBF47E-83EB-455C-8CFA-D91454E27B08.jpeg

Jeepula
Nyyppä
Viestit: 28
Liittynyt: Su 24.06.2018 18:38

Re: Tehdäämpä kelpo foamit/insertit ihan ite

Viesti Kirjoittaja Jeepula » Pe 21.09.2018 22:03

Terve! Himpun alle 4 kiloa sain omasta JK-Wranglerista painoa mitattua kaiken maailman rakentelun jälkeen "limppapullokorilla". Jahka viimeiset rojut tulee (joku sata grammaa) niin pitää punnita uudelleen. Omasta mielestä toimii ihan hyvin noilla RC-4WD:n Interco-Boggereilla (od 120mmm) orggis-foameilla vaan eihän sitä tähän hätään voi vielä tietää kuinka hyvin oikeasti voisi toimia! 53 centtiä/rengas materiaalikulut solukumille, kokeilen jos tarvetta tulee rakentaa omat foamit, silkkaa hyvää ajanvietettä ja puuhastelua! (silkkaa valehtelua nuo huikeat rengaskulut, ilmaiseksi tuota materiaalia saan omaan käyttööni entiseltä työnantajaltani...)

Koheltaja
Vanhempi jäsen
Viestit: 390
Liittynyt: Ke 08.08.2007 16:50
Paikkakunta: LU

Re: Tehdäämpä kelpo foamit/insertit ihan ite

Viesti Kirjoittaja Koheltaja » La 22.09.2018 09:07

Vihreä makuualusta on hieman elastisempaa kun harmaa PE vaahto vaikka on aika pikälti samaa tavaraa mutta ei jää littuun niin herkästi ja pysyvästi.

EDIT: Mitenkäs kaupalliset dual foamit on toimineet painavissa autoissa? Näyttää saavan eri kovuuksia.

Avatar
ToniS
Legendaarinen!
Viestit: 506
Liittynyt: Su 06.09.2009 11:55
Paikkakunta: Jämsänkoski

Re: Tehdäämpä kelpo foamit/insertit ihan ite

Viesti Kirjoittaja ToniS » La 22.09.2018 11:55

Mulla on nyt neljä autoa, joissa jokaisessa on tuosta harmaasta (mitä ikinä nyt onkaan) kamasta tehdyt foamit. Toimii kuin junan vessa. Vanhimmat taitaa olla 2-3 vuotta. Etelleen harmaat ja pyöreät. Kalusto painaa 3.5-5kg. Eivät ole mennyt miksikään, ja usko pois ajettu on. Tosin säilytän autojani aina oli foamit mitkä tahansa akselit ilmassa, saa jouset ja foamit levätä. Kukkapurkki nyt välttämättä se hienoin alusta ole mut toimii :) Ja lojuvat ne rakentaessa tuossa työpöydällä useita päiviä renkaillaan. Eivät ole menny miksikään.
IMG_20180922_114939.jpg

Vastaa Viestiin