VALMIINA KAUTEEN 2023
Tämän auton tilanteesta ei paljoa ole tullut päiviteltyä. On tullut keskityttyä ajamiseen ja rakentamiseen silloin kun aikaa harrastamiselle on siunaantunut. Pikkulapsiarki on viimeisen vuoden aikana lisääntynyt 33%:lla aiempaan nähden, joten saa olla aina onnekas kun silloin tällöin pääsee livahtamaan talliin rakentamaan tai ulos ajelemaan. Kisoihin on kuitenkin tavoite osallistua kauden aikana, jos ei niiden yli ajavia kalenteritapahtumia ilmaannu 😁
Perin pohjaisesti en jaksa käydä kaikkea läpi jota autoon on tehty, mutta laitetaan edes listanomaisesti asioita näkyviin, niin tulee todistettua ettei tätä ihan pölyn peitosta tule otettua ajoon Näkkimäen jäljiltä. Alla siis merkittävimmät muutokset:
- Etuakselin kuoret vaihtui SSD Diamondeihin messinkisellä third memberillä (257g => 353g)
- Etuakseliin AR44 27t / 8t rattaat tuomaan 11 % lisää OD:ta. Nyt siis 24,5 % OD:ta
- Taka-akselille siirtyi etuakselilta 70g painava messinkinen diff cover (121g => 185g)
- Eturenkaat saivat vanteille 35 g/rengas lisää painoa
- Uusi Power Wagon kori joka leikattu suorituskyky edellä. Lokarit leikattu pois, lavaa kavennettu 20mm ja lyhennetty entisestään 8mm
- Slidereitä tuotu sisään 15mm per puoli
- Etupuskuria kavennettu ja tuotu ulointa pintaa 12mm sisään. Stinger tosin käännetty törröttämään ulospäin
- Takapuskuri kavennettu vastaamaan lavan mittoja ja tuota niin lavan mukana 8mm sisään
- Ulkoiset valot siirretty puskureihin integroiduiksi
- Tamiyan kuskeista hiottu yhteensä 20g muovia pois
- Poistettu vastarikotelo ja siirretty vastari ilmapalloon
- Poistettu turvakaaret ja korotettu lava
- Käännetty moottori eteen edellisen postauksen itse tehdyllä forward motor mountilla
Elementin kitin etuakselinkuoret olivat jo vaihdon tarpeessa, sillä C-hubit olivat useasti pyörähtäneet vinoon, eivätkä ne pysyneet paikoillaan mm. Näkkimäessä. Maaliin mentiin ontuen toinen C-hubi vinossa, sen vaikuttaen kääntyvyyteen. Vaihtoehtona kuluneelle osalle oli korvata tai päivittää. Päätin päivittää ja parantaa auton ominaisuuksia ja kestävyyttä samalla. Kuuluisa Elementin alimittainen diffilaakerikin vaihtui samalla 10mm=11mm. Pitäisi nyt kestää.
Uusi kori on odottanut toteutustaan vajaa pari vuotta. Vanha kori oli jo niin elämää nähnyt, että nyt oli pakko saada tämä tehtyä. Lavan kavennuksen inspiraationa toimi RGT Challengerin Power Wagon toteutus. Lavan joutui leikkelemään neljään osaan ja kasaamaan ruuveilla. Väriksi halusin pois kokokeltaisesta. Musta-keltainen on kuitenkin itselle jokin obsessio ja samat sävyt päätyi taas autoon. Musta mattalakattuna päällipuolelta, joka korostaa keltaisten raitojen kiiltoa. Mattapinta on myös mukavan arka ja siihen jää ajan saatossa ajon mukaiset elämän jäljet.
Auton ulottuvuus parani merkittävästi kun auto kapeni slidereistä yhteensä 30mm ja puskureista pituussuunnasta 20mm. Alun perin valitsin auton koriksi Power Wagonin ajatuksella, että halusin pitää sen mahdollisimman alkuperäisenä, mutta mahdollisuus olisi ajan saatossa leikellä sitä suorituskykyisempään suuntaan jos mieli alkaisi niin tehdä. Nyt alkoi.
Tulevana kautena ajan 1500 mAh akuilla 2500 mAh sijaan. Tämä pudottaa auton ajopainoa n. 80g ja samalla painopiste siirtyy myös hieman enemmän eteen, vaikka akku samalla paikalla pysyykin.
Auton kokonaisajopaino akkuineen ja scalekrääsineen tulee olemaan arviolta 3600-3800g paikkeilla. Jousittamatonta massaa tästä on 1712g. Painojakauma ilman scalekrääsää on aika lailla 60%/40%. Hirveästi sen ei pitäisi siitä muuttua. Nämä lukemat yhdistettynä 24,5 % OD:iin laittaa auton kulkemaan toivon mukaan luotettavammin ja ennalta-arvaattamammin kuin aikaisemmin. Luulisi ainakin. Alustan säätö ja sen toimivuus onkin vielä kysymysmerkki.
Toivon auton tuntuvan ajossa tällä kaudella hyvältä. Kahteen kauteen kun se ei ole vielä oikein tuntunut sellaiselta kuin haluan. Eiköhän se kuitenkin ole sellaisessa kunnossa, että sillä on hyvä mollien välistä ajella. Se on sitten kuskista vain kiinni millaista tulosta sillä tehdään.😎